keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Hakukoneoptimointi ja hakusanamainonta

Hakukoneoptimointi tarkoittaa verkkopalvelun sisällön, lähdekoodin ja ulkoisen suosion muokkaamista hakukoneystävälliseen muotoon. Oikein optimoitu verkkopalvelu saa näkyvyyttä hakupalveluissa juuri niillä hakusanoilla, joita verkkopalvelun kohderyhmään kuuluvat verkosta etsivät. Niinpä hakukoneoptimointi kohentaa kävijämäärän lisäksi kävijöiden laatua tuomalla verkkopalveluun oikeaan kohderyhmään kuuluvia kävijöitä. 

Sivuston löydettävyyttä parantava hakukoneoptimointi on tehokas keino verkkopalvelun kävijämäärän kasvattamiseen. Korkea sijoitus hakutuloslistalla on tärkeää, sillä vain kymmenen prosenttia käyttäjistä jaksaa selata hakutulossivuja ensimmäistä pidemmälle.

Hakukoneoptimointi tuo pitkäkestoista hyötä, sillä hakukoneiden hakutulokset muuttuvat hitaasti ja kilpailutilanteen muutoksiin on mahdollista varautua. Vastaavasti hyvien tuloksien saavuttaminen optimoinnin kautta voi viedä aikaa. 


Hakusanamainonta on hakukoneelta ostettava palvelu. Mainokset esitetään hakukoneiden käyttäjille varsinaisten hakutulosten kanssa samalla sivulla. Hakusanamainonnan merkittävin etu on mainosten kohdennettavuus. Mainos esitetään vain silloin, kun käyttäjä suorittaa haun mainostajan määrittelemällä hakusanalla. 

Hakukoneet haluavat esittää käyttäjille mahdollisimman hyödyllisiä hakusanamainoksia. Hyvä mainostaja pääsee pienillä kustannuksilla haluttuun lopputulokseen. Huono mainostaja maksaa samasta sijoituksesta korkeampaa hintaa.


Hakusanamainonta

  • Jokainen kävijä maksaa.
  • Tuloksia saavutetaan nopeasti.
  • Kävijämäärä sidoksissa budjettiin.
  • Herkkä kilpailulle ja kilpailutilanteen muutoksille.
  • Monet kuluttajat suosivat, koska tulokset sisältävät vain yritystuloksia.
  • Tulosten ennustettavuus, hyvä.
  • Kärkisijat kalliita jopa Suomessa. 
  • Google, Yahoo! ja Bing -hakukoneet

Hakukoneoptimointi
  • Kävijät ovat ilmaisia.
  • Tuloksia saavutetaan hitaasti.
  • Ei kävijärajoituksia.
  • Ei ole herkkä kilpailulle, koska tulokset syntyvät pitkällä aikavälillä.
  • Käviijät luottavat puolueettomiin hakutuloslistoihin.
  • Hyvä sijoitus hakutuloslistalla vahvistaa brändiä. 

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Blogin seuranta 1

Olen seurannut http://www.markkinointikatsaus.com/ blogia jo jonkin aikaa. Se kertoo Timo Jäppisen näkemyksiä markkinoinnin ideoista, trendeistä ja kehityksestä. 

Viimeisimmässä blogikirjoituksessa Timo kertoo 3 hyvää ja yksinkertaista tapaa kasvattaa myyntiä sähköpostilla. 
1. Ne kaikki kertovat koko tarinan. Eli ne antavat lukijalle kunnon perustelut, miksi             asiakkaamme tarjous on parempi kuin vaihtoehdot.
2. Viestintämme näyttää ja kuulostaa henkilökohtaiselta. Eli ei tylsää mainospuhetta. 
3. Kaiken ytimessä on yksinkertainen ongelma ja ratkaisu -kaava. Henkilöllä on ongelma ja meillä ratkaisu.

Jokainen joka käyttää sähköpostia markkinointiin, niin saa varmasti hyviä vinkkejä kyseisen blogin kirjoituksista. Minusta se on hyvin mielenkiintoinen ja varmasti voin itsekin hyödyntää niitä vinkkejä tulevaisuudessa. 

Sivusuunnitelma


1.Yritys: 
Fashion -verkkokauppa
  • Vapaa-ajan vaatteita
  • Myös juhlaan vaatteita
  • Takkeja, huiveja, hattuja
  • Asusteita esim. korut, vyöt, aurinkolasit, baarilaukut
Sivut: 
  • Vapaa-ajan vaatteet
  • Asusteet
  • Juhla & Ulkovaatteet
  • ALE
  • Yrityksestä & yhteystiedot
Reunaehtoja
Sivuilta on linkit Facebookiin, Twitteriin ja linkki blogiin: http://www.indiedays.com/ext/herstylishlife 

Suunnittelen sivut 123kotisivu.fi ohjelmalla tai weebly.com ohjelmalla. 

Sivujen aiheena on verkkokauppa Fashion -nimiselle yritykselle.

Päävärit:
  • Valkoinen (pääväri)
  • Musta (pääväri)
  • Harmaa (sivuväri)
  • Nude (sivuväri)
  • Fontin väri on musta ja tyylin päätän kotisivuja tehdessä. 

Sivuilla on:
  • Eri vaatteille ja asusteille omat sivunsa. Sivuilta pystyy rajaamaan tuotehakua esim. värin tai koon perusteella. Sivut löytyvät yläpalkista ja sivujen nimet lukevat niissä. Niihin pääsee vain klikkaamalla kyseistä palkkia. 

Sivujen asettelu:
  • Verkkokauppa on ns. keskitetty eli sivuille jää hieman tilaa. Kaikki pyritään laittamaan hyvin yksinkertaisesti ja helposti. Vasemmalta puolelta valitaan kyseisestä ryhmästä, että mitä vaatetta hakee. Keskeltä voi valita rajausvaihtoehtoja ja tuotteet jäävät palkin alapuolelle. Linkit twitteriin, facebookkiin ja blogiin löytyvät sivujen oikeasta laidasta kuvakkeista. 
  • Valitsin kyseisen blogin, koska olen seurannut blogia jo vähän aikaa ja se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Kuvat ovat hyvälaatuisia ja bloggajalla on hieno tyyli. Hän kertoo vaatteista paljon ja on aidosti kiinnostunut muodista. 

torstai 16. huhtikuuta 2015

Nettisivut

Erilaisia kotisivu ohjelmia:

wix.com 
  • Ilmainen ohjelma.
  • Erittäin helppokäyttöinen.
  • Vaatii vain rekisteröitymisen ja sitten kotisivujen tekoon. 
  • Voi käyttää älypuhelimella.
  • Yhteys asiakaspalveluun 24/7.

weebly.com
  • Ilmainen nettisivusto, pitää maksaa, jos haluaa kaikki ominaisuudet käyttöön.
  • Helppokäyttöinen.
  • Voi luoda sivuston, blogin tai jopa verkkokaupan.
  • Älypuhelimeen on saatavilla sovellus Google Play -kaupasta ja App Storesta. 


Kotisivukone.fi
  • Voi tehdä kotisivut tai verkkokaupan helposti itse. 
  • Kokeilu aika 2 viikkoa ilmaiseksi.
  • Suomenkielinen sivusto. 
  • Yksityisille maksaa ilman arvonlisäveroa 3,95€/kk, yhdistyksille 13,90€/kk ja yrityksille 17,90€/kk. Arvonlisäveron kanssa kotisivut maksaa yksityisille 4,90€/kk, yhdistyksille 17,24€/kk ja yrityksille 22,20€/kk.
  • Kaikille käyttäjille peruspakettiin kuuluu: Erilaisia ulkoasu- ja värimalleja, joustavat sivupohjat, helppo ylläpitosivusto, selkeät, suomenkieliset käyttöohjeet ja asiakaspalvelu, oma verkko-osoite kotisivuille, palautelomake ja kävijätilastot, 500 megatavua leyytilaa kotisivuille, kuville ja muille tiedostoille. 
  • Helppo käyttää; et tarvitse aiempaa kokemusta.
  • Kotimainen, luotettava ja palkittu.
  • Kaikentasoisille käyttäjille sopiva, aina aloittelijoista ammattilaisiin. 

123kotisivu.fi 
  • Voi tehdä sivuston, blogin tai verkkokaupan.
  • Sivuston voi muokata juuri sellaiseksi, kuin sinä haluat.
  • Voi jakaa sivuston valitsemiesi henkilöiden kanssa.
  • Helppoa ja nopeaa -eikä sinulla tarvitse olla aikaisempaa kokemusta verkkosivujen tekemisestä.
  • Suomenkielinen ohjelma.
  • Oma nettiosoite maksaa vain 1,00€
  • Ilmainen kokeiluaika.

aava.eu

  • Kotimainen sivusto
  • Voi tutustua palveluun 24 tuntia rekisteröitymättä.
  • Rekisteröitymällä saa kokeilla ilmaiseksi niin kauan kuin haluaa.
  • Kotisivujen hinta kotiin alk. 3,95€/kk, yhdistyksille alk. 12,90€/kk ja yrityksille alk. 15,90€/kk.

Kotisivukoneet mitä itse löysin:
  1. Kotisivut.com
  2. Nebula.fi
  3. Webnode.fi
  4. Fonecta.fi/kotisivut
  5. Planeetta.net
  6. Verkkotaikurit.fi

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Internetsivujen käytettävyys ja ulkoasu

Miellyttävä nettisivusto

Zalando  https://www.zalando.fi/
Sivuilta löytää helposti tuotekategoriat ja sieltä voi myös hakea jotain tiettyä tuotetta, jos sitä ei jaksa etsiä. Kun selaa sivua alaspäin, niin sieltä löytyy yhteystiedot ja muita tarpeellisia tietoja. Huonoa sivustossa on tekstin fonttikoko. Se on liian pieni ja näin ei tee sivusta helppolukuista. 
Sivun ulkoasu on hyvin yksinkertainen, mutta toimiva. Sivusto on melkein kokonaan valkoinen, mutta siihen on saatu piristystä eri väreillä ja kuvilla sekä erilaisilla logoilla. Sivut on erittäin helppo löytää ja sivuilla on helppo liikkua. 


Ei miellyttävä nettisivusto

Bio Rex  http://www.biorex.fi/
Sivut ovat mielestäni liian sekaiset. Varsinkin mobiililaitteella sivustoa en erittäin vaikea käyttää. Värit eivät sovi yhteen ja teksti on erittäin isoa. Toisaalta tekstin iso koko on hyvä asia helpon luettavuuden kannalta, mutta siihen kiinnittää heti huomiota. Sivut on helppo löytää ja liikkuminen on suht helppoa. 

Nettisivun sallittu sisältö

Älä laita www-sivuille mitään, mikä ei ole omaasi, ellei sinulla ole selkeää tekijän antamaa lupaa julkaisuun tai ellei kyse ole teoksen hyvän tavan mukaisesta lainaamisesta. Älä koskaan laita tietokoneohjelmaa kopioitavaksi, lukuun ottamatta itse tekemiäsi ohjelmia, joihin vain sinulla on tekijänoikeus. Muista aina mainita lähteet, jos käytät toisten tekemää aineistoa tai jos teet linkin toisten tekemille sivuille. Jos otat internetistä kuvan, niin aina pitää tarkistaa saako kuvaa käyttää ja miten sitä saa käyttää. Jos otat kuvan ihmisestä tai yksityiseltä alueelta niin, silloin pitää aina kysyä lupa asianomaiselta, että saako sitä käyttää. Omia henkilökohtaisia tietoja ei kannata jakaa nettiin, koska kuka vaan voi saada ne käsiinsä ja käyttää niitä.

torstai 9. huhtikuuta 2015

Verkkomarkkinoinnin keinot

Verkkomarkkinoinnin keinoja ovat:

  • Julkaise verkkosivut myös englanniksi suomenkielen lisäksi.
  • Hintatiedot rohkeasti esille. Netissä halutaan ensisijaisesti saada käsitystä tarjoamisesi tuotteiden tai palveluiden hinnasta.
  • Esitä asiasi lyhyesti. Lyhyet ja mieleenpainuvat mainoslauseet ovat kullan arvoisia. Älä siis kirjota romaaneja, ei kukaan niitä jaksa lukea. 
  • Tee sivuistasi selkeät. Niitä pitää myös olla helppo käyttää. Vältä monimutkaisia ratkaisuja ja suuria kuvatiedostoja, koska ne hidastavat sivujesi latautumista. 
  • Seuraa verkkomaailman kehitystä. Pidä sivusi ajantasalla ja päivitä tietoja sekä ulkomuotoa tarpeen mukaan. Kannattaa myös tutustua muiden yrittäjien sivuihin ja poimia ideoita mahdollisesti sieltä.
  • Lähesty asiakastasi yksilönä. Keskity nettimainonnassasi siihen, mitä voit asiakkaidesi hyväksi tehdä ja mitä voit tarjota heille. 
  • Muista erikoistarjoukset. Rajoitetun ajan voimassaolevat erikoistarjoukset voivat olla hyvin tehokkaita. Jos myyt tuotteita suoraan verkossa, kuluttajat haluavat tietää, että he saavat ostoksilleen riittävän pitkän palautusoikeuden. 
  • Pyri aina vain parempaan. Ole valmis kokeilemaan erilaisia ratkaisuja! Testaa sivujesi käytettävyyttä ja kartoita miten paljon sivuillasi on kävijöitä. Pyri kehittämään palveluasi asiakkaittesi tarpeita vastaavaksi ja yritä erottua asiakasystävällisyydelläsi muista!